Isojärvi 26.9.2020
Tilanne
Kauniiksi povattu viikonlopun sää, Laku-koira hoidossamme ja vaimollakin vapaa viikonloppu. Selvä yhtälö, jonka tulokseksi ynnäytyi päiväretki Isojärven kansallispuistoon Kuhmoisiin. Kohde valittiin sillä perusteella, että vaimoni työporukka aikoo tehdä sinne myöhemmin syksyllä virkistysretken, ja hän halusi tutustua alueeseen jo etukäteen. Minä puiston paikkoja tietävänä olin sitten sopiva opas tälle maastontiedustelulle, ja Laku the Labrador muuten itseoikeutettu seuralainen reissuun.
Reitti
Valitsimme kuljettavaksemme kymmenkilometrisen "savottapolun", joka starttaa Heretyn opastuskeskuksesta ja kiertää alueen keskeiset kohteet ja taukopaikat. Säästimme helpoimman osuuden lopuksi, ja siksi kiersimme reitin vastapäivään: ensin Hevosjärvelle, sieltä Latokuusikon ikimetsään, josta teimme lyhyen piston Kuorejärven taukopaikan tila katsastamaan, ja jälleen Latokuusikon ikimetsän läpi Vahterjärven kiintolaavulle ja edelleen Lortikan metsäkämpälle. Lortikan nuotiopaikalla pidetyn evästauon jälkeen kaarsimme paluumatkalle kohti etelää Lortikanvuoren luontoreittiä pitkin, Kurkijärven Kannuslahden yli ja takaisin Herettyyn.
Sitten viime käyntini on kansallispuiston reittimerkintöjä uusittu, ja perinteiset lankkuviitat on suureksi osaksi korvattu metallisilla, kaupunkiympäristöstä tutummilla metalliviitoilla. Osassa risteyksiä työ oli vielä kesken. Metalliviittojen sopivuudesta luontoon voi olla montaa mieltä, mutta ilmeisesti ne kestävät sään kulutusta puisia viittoja paremmin. Myös eri reittivaihtoehtojen merkintöjä oli selkeytetty vanhojen maalimerkintöjen ollessakin jo kovasti haalistuneita. Kutakin osoitetaan nyt reitin nimikkoväriin maalatuilla, puihin naulatuilla vinoneliöillä. Savottapolun merkkilaatat ovat valkoiset. Poluista iso osa oli muistamaanikin hankalakulkuisempia kivien ja juurakoiden lukuisuuden vuoksi, ja kosteina lisäksi liukkaita.
Nähtävyydet
En menisi väittämään, että Isojärveltä löytyy jokin tietty yksittäinen nähtävyys, joka pitää ehdottomasti nähdä, mutta alueen erityisyyksinä on helppoa pitää ainakin mahdottoman isojen siirtolohkareiden ryhmiä, joita löytyy erityisesti Lortikanvuoren laelta mutta myös muualta, sekä isoja, jyrkännerinteisiä "hoiloja". Muutamissa kohdin pudotus näiden rinteillä on niin pitkä ja jyrkkä, että hengenvaara on todellinen.
Muuten Isojärvi on kompaktiin kokoonsa nähden monipuolinen luontokokonaisuus, jossa voi lyhyellä matkalla nähdä monenlaista maastoa suorantaisista lammista pylväsmäisiin haavikoihin ja jäkäläpeitteisiin kallioharjanteisiin. Tietenkin myös metsätaloushistoriasta kertovat kämpät Heretyssä ja Lortikassa ja Huhtalan torppa pitää lukea Isojärven spesialiteeteiksi. Juuri tämä moninaisuus ja vaihtelevuus onkin mielestäni Isojärven valtti.
Silti pitää erikseen mainita Valkulamminvuori, jonka juurella sijaitsee Suomen oloissa harvinaisen näyttävä kalliohalkeama ja siihen liittyvä tunnelimainen luola. Valkulamminvuori ei osu aivan puiston rajojen sisälle eikä puistosta kulje sinne reittiä. Kohteelle pääseekin helpoimmin ajamalla Heretystä itään jatkuvan Kannuslammintien kautta. Koska kohde sijaitsee yksityismaalla, sinne ei ole mitään viitoitusta, vaan paikalle luikertaa vain vähäinen polku. Heretyn opastuskeskukselta löytyy luolalle kulkuohjeet, ja paikalla kannattaakin ehdottomasti käydä; matka ei ole pitkä, vaikka maasto jyrkänteisen vuoren juurella onkin vaikea. Luolaan valaisin mukaan!
Eläimet
Isojärven tunnuseläin on majava, ja syystäkin. Itse eläintä ei päiväsaikaan juurikaan pääse näkemään, vaikka puiston talttahampaat ovatkin ihmisiin jossain määrin tottuneet, mutta sen toiminnan jäljet erottuvat pitkin puistoa selvästi. Kulkemamme reitin varrella ainakin Hevosjärven ja Kuorejärven pintaa ovat latuskahännät padoillaan nostaneet ja rantapuustoa on jäänyt tulvan uhriksi monin kohdin. Osa puiston vanhemmista kulkureiteistäkin on jäänyt nousseen veden alle, ja niitä on siksi poistettu käytöstä. Näin on tapahtunut mm. Latokuusikon alueella. Siellä täällä näkyy myös majavien jyrsimiä kantoja. Isojärven majavat ovat amerikanmajavia, eivät europpalaista kantaa.
Muuten syksyinen metsä oli retkemme aikaan jo hiljentynyt, lintujakaan ei enää juuri näkynyt tai kuulunut. Poikkeuksen tähän teki muutaman linnun käpytikkaryhmä, joka pelmahteli edeltämme karkuun kallioisen Lortikanvuoren kuusikossa. Yleisin näkemämme eläin olikin koira, jollainen lähes joka toisella vastaantulijalla oli matkassaan, osalla kaksikin. Laku-koira tietysti nämä lajitoverit mielellään nuuhki tutuiksi.
Sää
Viikon 39 loppu oli mittaushistorian lämpimin syyskuun viimeinen viikonloppu, lämpötila kohosi monilla paikkakunnilla selvästi yli 20 asteen. Kuhmoisissakin oltiin lähellä näitä lukemia, mutta metsän varjossa tietysti oli jonkin verran viileämpää. Sää oli kirkas ja selkeä, mutta maasto kostea, paikoin vetisen märkä.
Muut kulkijat
Aamulla Heretyn pysäköintialueelle saapuessamme siellä oli jo parisenkymmentä ajoneuvoa, ja jo siitä saattoi päätellä että päivästä maastossa tulee vilkas. Tämä toteutuikin arvelujen mukaisesti, ja mitä pidemmälle päivä kului ja mitä lähemmäs alueen eräänlaista keskipistettä - Lortikan kämppää - saavuimme, sitä runsaslukuisemmin muita luontoliikkujia vastaamme tuli. Jokainen tulentekopaikka oli myös enemmän tai vähemmän kansoitettu.
Omaan silmääni pisti, että suuri osa kulkijoista oli nuoria, ja pelkästään tytöistä koostuvia ryhmiäkin oli liikkeellä useampia. Melko monella oli yöpyminen alueella mielessä tai jo takana, siksi isoin kantamuksin vastaamme tultiin. Oman taivalluksemme iltapäivällä päättyessä parkkipaikka oli täyttynyt ääriään myöten, ja autoja oli pysäköity pitkälle matkalle opastuskeskukselle johtavan tien varrellekin. Ei ole millään lailla huono asia että luonto kiinnostaa ihmisiä, ja kansallispuisto on tietenkin ihan oikea paikka tätä kiinnostusta harjoittaa. Aika lailla erakkomaisuuteen kallellani olevana kulkijana pidän kuitenkin vähän rauhallisemmista kohteista kuin mitä Isojärvi tänä päivänä on.
Varusteet ja tarvikkeet
Näin pienellä päiväretkellä mukanani ei ollut mitään ihmeellisiä uusia tarvikkeita, mutta yhtä uutta vaatekappaletta testasin. Varusmiespalvelusta suorittaneet poikani ovat kehuneet uutta SA-"taistelupaitaa" kelpo asuna, ja näillä suosituksilla olen hankkinut itselleni vastaavan brittiläisen version. Kyseessä on taisteluliivin, minun tapauksessani rinkan/repun kanssa käytettävä hybridivaate, jonka torso-osa on kevyttä teknistä materiaalia mutta hihat tanakampaa puuvillakangasta. Idea on, että käsivarret ovat suojassa oksien ym. raapimiselta, mutta kantamuksen alle vyötetty vartalo pysyy hyvin ilmastoituna. Ainakin lämpimällä Isojärven reissulla teoria osoitti toimivuutensa ja vaate kelvollisuutensa - jatkoon!
Isojärven maasto on paikoitellen aika kosteaa, varsinkin majavien tulvittamilla rantaosuuksilla mutta myös muualla. Lenkkarivarustuksessa sinne ei kannata lähteä, vaan jalkaansa on syytä varata maastokelpoisemmat jalkineet. Vaellussauvat ovat täällä myös tarpeelliset sekä korkeuserojen että myös kivikkoisten polkujen vuoksi. Sauvoista huolimatta itsekin tuiskahdin kerran nokalleni Latokuusikon kapealla ja kivikkoisella polulla.