Pakkaspatikointi Iso Vuorijärvellä

Talven 2025 - 2026 ajankuluksi olemme patikointiporukkamme (minä, vaimoni Anja ja lankomies Ville) kesken päättäneet, että yritämme joka kuukausi saada aikaiseksi päivän mittaisen metsäretken, jolle kukin vuorollaan valitsee kohteen. Tammikuun vuoro osui minulle, ja olin jo etukäteen tiennyt haluavani käydä Oriveden Iso Vuorijärvellä, jossa tietojeni mukaan on näyttävä kalliojyrkänne, sen alla tunnelmallinen nuotiopaikka ja lisäksi muutaman kilometrin verran metsäpolkua käveltäväksi. Se oli siis tämänkertainen valintani.

Lunta oli maastossa vain pari - kolme senttiä, eikä se juuri hidastanut kulkuamme eikä peittänyt polkua, kun lähdimme kiertämään retkeilyreitin pohjoisempaa lenkkiä kohti Siikajärveä. Haalistuneen keltaiset reittimerkit eivät sen sijaan aina erottuneet kovin hyvin huurtuneista puunkyljistä, ja parissa kohdassa huomasimmekin Hannes-myrskyn tuulikaatoja väisteltyämme rämpivämme kanervikossa hiukan polun sivuun harhautuneina. Miinus kahdeksan astetta ei ole mikään paukkupakkanen, mutta minulla on taipumus vähän ylipukeutua, koska liikkeen pysähtyessä tiedän nopeasti palelevani. Fleecevälikerrokseni olikin sitten taas vähän liikaa tällä hiukan hikeä nostattavalla, esteratamaisella alkutaipaleella.

Iso Vuorijärven reitti on kahdeksikon muotoinen, ja siitä on siksi mahdollista valita käveltäväkseen eri mittaisia ja/tai eri suuntaan kiertäviä kokonaisuuksia. Vaikka reitistö onkin tällä tavoin aika järkevästi suunniteltu, niin on silti himpun verran tylsää, että siitä reilu kolmannes kulkee metsäautoteitä pitkin eikä niitä paljon viihtyisämmillä metsäpoluilla. Maanomistusoloista se kaiketi johtuu. Koska koko reitistö ei ole paljon kymmentä kilometriä pidempi, oli tarkoituksemme nyt kävellä se aivan kokonaisuudessaan. Tälle ensimmäiselle osuudelle emme olleet ottaneet reppuja kannettaviksemme, vaan nappaisimme ne (ja eväät) kyytiin vasta paluumatkalla "kahdeksikon" keskustaan jätetyltä autoltamme.

Pohjoisemman, 6 kilometriä pitkän lenkin maisemiltaan kaunein osuus on ilman muuta Siikajärven itärannassa kulkeva polku, jonka kallioilta aukeaa järven selälle avaria ja erämaisia näkymiä. Siikajärven rannat ovat asumattomat, eikä sinne ole rakennettu edes yhden yhtä kesämökkiä. Ainoastaan reitin pohjoisimmassa pisteessä, Kuninkaanlahden pohjukassa on venevalkama, jossa nyt talvehti parikymmentä nurin käännettyä, lumipeitteistä soutuvenettä. Valkaman ohi kulkee metsäautotie, jota myöten reitti kääntyy takaisin etelään. Sitä pitkin matka joutui rivakasti autolle, josta tunnin ja kolmen varten patikoinnin jälkeen saimme reput selkiimme, ja työn alle reitistön eteläisen, 4,5 kilometrin mittaisen lenkin.

Kaikki Iso Vuorijärven reitin viralliset tauko- ja tulentekopaikat on sijoitettu tämän eteläisemmän renkaan varrelle, ja se onkin pohjoista rengasta selvästi enemmän kuljettu, polku on leveämpi ja se on myös reittimerkinnöiltään uudistettu. Muutaman metrin välein polun varteen on isketty puolitoistametrisiä seipäitä, joiden keltaiseksi maalatut päät erottuvat maastossa selvästi. Vastapäivään kiertäen ensimmäisenä tulistelupaikoista vastaan tulee Kirvesjärven rantaan, reitin eteläisimpään pisteeseen rakennettu laavu, ja myös muutaman sadan metrin päähän, Ison Vuorijärven länsipään lahdenpohjaan on tulipaikka merkitty. Puuhuolto näyttää näissä olevan kunnossa. Mitenkään kovin helppokulkuinen ura ei täällä ole, vaan sille osuu muutamia hiukan jyrkempiä rinnekohtia ja näin talvella liukkaita juurakko- ja kivikkopaikkoja. Kesällä osa reitistä on myös varmasti kostea, koska sen varrella on jokusia suotaipaleita.

Etukäteen hienoimmaksi tietämämme ja retken kohokohdaksi jättämämme kohde, Ison Vuorijärven itärannalla kohoava pystysuora jyrkänne tulee näkyviin vastarannalta, kun järven rantaa seuraava polku kääntyy järvenselän suuntaiseksi. Rantapolku oli sen verran kiharainen ja talvikelissä liukaskin, että katsoimme vaivattomimmaksi oikaista viimeiset 400 metriä järven jäätä pitkin suoraan tulipaikalle. Karttaan jyrkänteen alla oleva lippa on merkitty luolaksi, mutta oikeastaan se ei ihan sellainen ole, vaikka aika syvä ja suojainen syvänne onkin.

Kesällä nuotiopaikalla voisi varmasti viihtyä vaikka pidempäänkin, mutta nyt pakkasella tyydyimme vain nopeanpuoleisesti evästelemään ja ottamaan muutamia valokuvia tästä harvinaisen näyttävästä paikasta. Nuotion lämpö sai yläpuolisensa, huurteisen kallion pisartelemaan vettä, mutta ei sitä niin paljon satanut, etteivätkö makkarat olisi paistuneet. Viimeinen varsinainen koitos oli nousta joltisenkin liukasta jyrkänteen laelle nousevaa polkua, jonka varteen on pystytetty putoamisvaarasta varoittavia kylttejä. Ne ovat epäilemättä paikallaan, koska pystysuoralta seinämältä pudotusta järven jäälle on kymmenisen metriä.

Olen varma että Iso Vuorijärvi on varsinkin kesäisemmällä säällä mukava käyntikohde, mutta ei paikassa nyt talvisäässäkään mitään vikaa ole. Bonuksena on se, että muita kulkijoita ei juurikaan ole liikkeellä, nytkin lisäksemme vain yksi auto oli pysäköitynä P-paikalle.