Seitsemisen korvasienet

Seitsemisen kansallispuisto on perheellemme mieluinen luontokohde, niin mieluinen että sinne saa melko helposti puhuttua mukaan myös perheen nuoret miehet. Kevät 2019 oli ollut korvasienten esiintymiselle tavanomaista antoisampi, ja aiemman tietämyksemme valossa uskoimme niitä myös Seitsemisistä löytävämme. Onpa niitä muutama vuosi sitten rahdattu sieltä täysi korillinenkin. Perjantaipäivän retkellemme pakkasimme mukaan myös pari mato-onkea, koska metsäjärvien, -lampien ja -jokien tummia ahvenia on aina mukava kalastella. Vaimoni varsinkin tykkää tästä puuhasta.

Useimmiten saavumme alueelle etelästä päin Soljosten järviryhmän, Multiharjun aarnialueen ja Koveron kruununmetsätorpan tienoille. Ne varmaan puiston tunnetuimpia ja suosituimpia kohteita ovatkin. Tällä kerralla päätimme kokeilla vaihtoehtoista reittiä, ja ajella Kivijärventietä myöten Pitkäjärven metsäkämpälle. Hiekkapohjainen Kivijärventie erkanee Länsi-Aureentiestä Kurun suunnalta tultaessa pari kilometriä ennen kansallispuiston opastuskeskukselle kääntyvää pääväylää. Se luikertelee kapeana kuutisen kilometriä varjoisessa kuusimetsässä ennen päättymistään kämpän puomille. Osan matkasta tie noudattelee suo- ja lampipainanteiden väliin pusertunutta soraharjannetta, jolta näköalat ovat paikoitellen kuin Lapista tai Koillismaalta.

1930-luvun lopulla rakennettu Pitkäjärven kämppä pihapiireineen on varauskäytössä, joten jätimme sen omaan rauhaansa. Polun reunat kämpän kohdalla pengertyvät hiekkareunaisina ja korvasieniä lupailevan näköisinä, mutta näitä kurttuisia herkkuja ei silmiimme vielä tästä osunut. Lähes puistomaisen tasainen ja leveä polku kuljetti meidät nopeasti risteykseen, jonka haara kääntyy Pitkäjärven etelärantaan, Honkaniemen tauko- ja tulentekopaikalle. Sinne mekin käännyimme. Ja niinpä sitten joukkomme etunenässä kulkeva esikoispoikamme äkkäsi reissun ensimmäisen Gyromitra Esculentan: se kasvoi keskellä polkua, kuten nämä kevätsienet useinkin rohkenevat tehdä. Kovin suuri se ei ollut mutta koriimme se kelpasi hyvin. Sen lajitovereita ei lähitienoolta löytynyt, vaikka tarkasti yritimmekin katsella.

Honkaniemessä meitä odotti asiallinen nuotiokehä penkkeineen sekä liiteri täynnä koivurankoja ja työkalut niiden pilkkomiseen. Pojat ryhtyivät klapitöihin ja vaimoni viritteli ongen rantaveteen. Minä puolestani veistelin kourallisen sytykelastuja nuotiota varten, ja sain siihen puuhaan kohta kuopuksen kaverikseni. Aurinko ojenteli lämmittäviä säteitään mutta järveltä puhalteli viileä tuuli, ja kevätlinnut pitivät moniäänistä konserttiaan metsässä. Kellonaika tai nälkätilanne eivät vielä patistelleet meitä lounaanlaittoon, ja koska Seitsemisen ydinalueille kulkeva merkitty polku jatkaa hyväkulkuisena Pitkäjärveltä etelään, päätimme tehdä pienen kierroksen sen suunnassa. Saisin samalla totuttaa jalkojani uusiin, vastahankittuihin vaelluskenkiini.

Nuorin poikamme halusi jäädä Honkaniemeen ongelle ja nuotiota virittelemään, mutta me muut nappasimme sienikorit kätösiimme, ja lisäksi esikoinen ripusti kaulaansa kameran, jolla hän sitten alkoi taltioida metsänäkymiä reitin varrelta. Tarkoitus oli kävellä hiljaksiin, polun reunat ja lupaavan näköiset maastonkohdat sienten varalta silmäillen. Täälläkin metsä on jylhää, puusto järeää ja osaksi vanhojen metsäpalojen leimaamaa. Kielot, mustikanvarvut, metsätähdet ja muut alkukesän aluskasvit ottivat heleänvihreällään maisemaa jo vahvasti haltuunsa.

Helatorstain jälkeisen pitkän viikonlopun olisi luullut tuovan poluille useampiakin kulkijoita mutta täällä puiston pohjoisosissa saimme kyllä kulkea aivan keskenämme. Kämpälle pysäköityjen kahden auton matkustajiakaan ei näkynyt missään. Kuten ei sitten näkynyt korvasieniäkään. Maasto oli monin paikoin juuri sen tyyppistä, josta olemme näitä poimukkaita menestyksellä etsineet, mutta ainoastaan pari yksinäistä, pienenpuoleista yksilöä oli punnertanut karikkeesta näkyvillemme. Ne keräsimme talteen, mutta lopulta oli luovutettava ja käännyttävä Karhukiven polunhaarasta takaisin kohti Honkaniemeä.

Pilvipeite taivaalla oli tällä välin vahvistunut ja aurinko peittynyt sen taakse, mikä sai ilman nyt tuntumaan aika viileältä. Nuotiopaikalla räiskyi kuitenkin kodikas tuli, jonka kuopus oli saanut sytytetyksi. Kala ei kuulemma ollut syönyt, joitakin pieniä nyppyjä vain oli tullut. Vaimoni siirtyi nyt kokeilemaan onneaan ongen varressa. Minä puolestani kaivoin repusta esiin monella reissulla luottovälineeksi aateloituneen valurautapannun - häälahja 21 vuoden takaa - ja ryhdyin valmistautumaan ruoanlaittoon.

Kalantulo ei vain ottanut kiihtyäkseen, ja niinpä kohta pannussa tirisi ahventen sijasta muutama valmispihvi ja jokunen makkarannysä, jotka kaukoviisaina olimme varanneet evääksemme. Niiden kyytipoikana parilalla lämpisi vaaleaa ciabatta-leipää, ja annoksia höystimme vielä vihreällä, pähkinäisellä salaatilla. Lämmin ruoka viilentyneessä säässä tuntuikin mukavalta eikä mitään tarvetta ruokailun kiirehtimiseen ollut. Mitä nyt takkia sai kietoa vähän tiukemmin ylleen.

Joku yksinäinen taivaltaja poikkesi järvenrannassa ottamassa muutaman valokuvan, mutta tervehdykset vaihdettuamme poistui pian jättäen ryhmämme omaan rauhaansa. Jälkiruoaksi nautimme vielä pullakahvit, jotka oli aamulla kotona keitetty valmiiksi termospulloon. Kahvit siis, pullat tarjoiltiin omasta pussistaan. Peipponen huuteli meille kuusikossa neuvojaan poltellessamme nuotiotamme hiljalleen loppuun. Seuraavia tulistelijoita varten maltoimme jättää muutaman klapin valmiiksi nuotiokehän vierelle, kuten tapa vaatii. Siitä se peippokin varmaan muistutti.

Lähdimme palailemaan autolle, kun yltynyt tuuli päätti vielä esitellä meille voimiaan. Se kaatoi yhtäkkiä polunvarren metsässä pystykuivan kelon, joka maahan romahtaessaan päästi hätkähdyttävän rysähdyksen. Tällaista ei juuri pääse todistamaan hoidetussa talousmetsässä. Vielä ennen kotimatkaa oli aikaa tarkistaa pätkä Kivijärventien vartta mutta piiloon olivat sienet menneet täälläkin. Ovelia otuksia!

Vaikka sieni- tai kalansaaliista ei siis paljon mainittavaa jäänyt, oli tämä pikainen piipahdus Seitsemisiin jälleen kerran mukava katkaisu arkeen. Ja uudet kenkänikin osoittautuivat hyvin jalkoihini istuviksi, joskaan kovin vaativaan koitokseen ne eivät Pitkäjärven hyväkuntoisilla poluilla joutuneet. Korvasienten vähyyden saimme heti seuraavana päivänä korvattua omasta lähimetsästämme.

Pitkäjärvi 31.5.2019